Helsingin kaupunki jakaa yli kaksi miljoonaa euroa taide- ja kulttuuritoimijoille koronasta palautumiseen

23.11.2021

Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto myönsi kokouksessaan 23.11. avustuksia 2 270 000 euroa taide- ja kulttuurialan toimijoille osana koronasta toipumista. 

Avustuskokonaisuuden tavoitteena on palauttaa toiminnan volyymit koronapandemiaa edeltävälle tasolle ja vähentää pandemian aiheuttamia suoria ja välillisiä haittoja.

Avustukset on kohdennettu kulttuuri- ja taidealan ja tapahtumien toipumisen tukemiseen sekä lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen osana koronasta palautumista. Avustukset ovat osa laajempaa koko kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuskokonaisuutta.

Avustusta haki 280 toimijaa

Avustusta myönnetään 144 taide- ja kulttuurialan yhteisölle 1 880 000 eurolla ja kolmellekymmenelle taiteen perusopetuksen yhteisölle 390 000 eurolla. Kokonaisuus koostuu vuoden 2021 korona-avustuksen lisämäärärahasta 2 120 000 euron osalta sekä vuoden 2021 taide- ja kulttuuriavustusten määrärahasta 150 000 euron osalta. Hakemuksia vastaanotettiin yhteensä 280 kappaletta.

Avustussumma jakautui seuraavasti: musiikki 20 %, taiteen perusopetus 17 %, teatteri- esitys- ja performanssitaide 15 %, tanssi 13 %, tapahtumat tai festivaalit 7 %, monitaide ja soveltava taide 7 %, sirkus 6 %, muu 6 %, elokuva- ja AV-ala 6 %, visuaaliset taiteet, käsityö ja muotoilu 2 %. 

Kulttuuri- ja taidealan sekä tapahtumien toipumisen tukemisessa kiinnitettiin erityisesti huomiota työllistäviin ja hyvinvointia lisääviin hankkeisiin. Näin pyrittiin tukemaan alan elpymistä ja käynnistymistä sekä tukemaan välillisesti myös freelancereita. Poikkeuksellisesti avustusta oli mahdollista hakea ja saada toimintaan, jonka keskiössä oli tekijöiden työhyvinvoinnin parantaminen. 

”Koronan vaikutukset helsinkiläisiin taide- ja kulttuuritoimijoihin ovat olleet raskaat. Hakemuksissa näkyy kuitenkin voimakas halu päästä toteuttamaan peruuntunutta, keskeytynyttä tai täysin uutta toimintaa. Avustuksilla pystymme tukemaan kentän elpymistä ja käynnistymistä”, totesi kulttuuri- ja kirjastojaoston puheenjohtaja Sirpa Asko-Seljavaara.

Avustuksia erityisesti lasten ja nuorten
harrastamisen tueksi

Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukeminen toteutettiin kohdentamalla avustuksia taiteen perusopetuksen toimijoille. Tukea on myönnetty erityisesti niille toimijoille, jotka ovat kärsineet koronasta eniten, minkä lisäksi taiteen perusopetuksen toimintaa on vahvistettu erityisesti alueilla, joissa lasten ja nuorten harrastaminen on heikentynyt eniten. 

Erityisavustus tanssin vapaan kentän toimijoille
esityshankkeisiin Tanssin talossa
Kulttuuri- ja kirjastojaosto päätti myös tanssin vapaan kentän erityisavustuksesta esityshankkeisiin Tanssin talossa. Helsingin kaupunki ja Taiteen edistämiskeskus tukevat tanssin vapaan kentän toimijoiden esitystoimintaa Tanssin talossa yhteensä 240 000 eurolla, tästä Helsingin kaupungin osuus on 100 000 euroa. Yhdeksälle tanssin vapaan kentän ryhmälle jaetaan erityisavustusta hankkeisiin, jotka sisältävät esitystoimintaa Tanssin talossa sekä oman toiminnan kehittämistä. Taideyliopisto on mukana kehittämisen yhteistyökumppanina. Tanssin talo avautuu 2.2.2022.